HAASTATTELU

 

On varmaan hankala matkustella, kun Heidi ja Amelie ovat lentopelkoisia? Tekin kun joudutte matkustamaan niin paljon.

-Hmm..Joo, yleensä lennämme neljä, viisi kertaa viikossa. Eihän se ole mukavaa tytöille, mutta tälläisissa tilanteissa ei vain voi ajatella negatiivisesti. Päin vastoin, kannattaa ajatella, että lentoja lähtee joka kolmas sekunti ja että lentäminen on todella turvallinen tapa matkustaa.

Mitä teet, kun olet kotona Lontoossa ja tahdot vain rentoutua?

-Katson mielelläni itsekseni elokuvan, tai kävelen ja shoppailen. Ja tietysti tapaan kavereitani. Hankalinta on se, että kun kerrankin on vapaapäivä, ei mitenkään ehdi tehdä kaikkea, mitä haluaisi. Äiti sitä paitsi loukkaantuu, jos en käy tapaamassa häntä.

Millaista on olla joukon ainoa alkuperäinen Sugababe?

-Päällimäisenä mielessä on ylpeys siitä, että olen edelleen mukana. Olen ollut bändissä mukana siitä asti, kun olin kaksitoista. Tämä on ollut ainut työ, mitä minulla on koskaan ollut ja rakastan sitä. Mielestäni minua ei kuitenkaan pidä sen takia kohdella eri tavalla kuin muita tyttöjä.

Miten reagoit, kun Mutya kertoi haluavansa jättää Sugababesin?

-Hän oikeastaan särki sydämeni. Eihän se mitenkään yllätyksenä tullut, sillä hänellähän on pieni tytär, mutta olimme nähneet toisemme lähes joka päivä yhdeksän vuoden ajan. Olimme koulussa samalla luokalla. Puhumme edelleen usein, mutta se tuntuu tyhjältä.

Miten löysitte Amelien?

-Tapasin hänet vain viikkoa ennen, kun hän liittyi joukkoon. Amelie oli ollut joissakin koe-esiintymisissä USA:ssa bändinsä kanssa, ja managerimme oli kuullut hänen laulavan. Kun Mutya päätti jättää ryhmän, tuli managerimme mieleen heti Amelie. Hän toi tytön studiolle kertomatta meille etukäteen, ja nauhoitimme pari biisiä hänen kanssaan. Sitten minä ja Heidi saimme päättää, haluaisimmeko jatkaa hänen kanssaan. Ja tietenkin halusimme, mehän ihastuimme häneen saman tien.

Mistä biisistänne pidät itse eniten?

-Varmaankin Push The Buttonista, sillä se kertoo minusta. Teimme albumia Atlantassa, ja siellä oli eräs poika, josta olin kiinnostunut. Sain kuulla, että hänkin piti minusta mutta minun piti tehdä aloite koska poika on niin ujo. Mielestäni nimenomaan pojan pitäisi näyttää tytölle pitävänsä tästä, mutta tiedän kyllä, että se voi olla vaikeaa, jos kyseessä on julkisuudenhenkilö, kuten minä.

Mitä sitten teit?

-Sanoin hänelle haluavani nähdä yhden tietyn elokuvan. Mutta sen sijaan että hän olisi pyytänyt minua ulos, poika sanoi: "Kerro sitten millainen se oli"! Haloo!! Push The Button kertoo siis tästä tilanteesta. Eli vähän niinkuin herätys. Lopulta deittailimme jonkin aikaa mutta se ei kestänyt, sillä asuimme niin kaukana toisistamme.

http://img.thesun.co.uk/multimedia/archive/00172/F_200609_september3_172887a.jpg